Terveiset Salt Lake Citystä

Olemme nyt kolmatta päivää Salt Lake Cityssä sukulaisteni luona. Huomenna lähdemme kolmeksi päiväksi kanjoneille. Aiomme käydä kolmessa eri paikassa Zionissa, Brycessä ja Grand Canyonilla.

Täällä Salt Lake Cityssä olemme ehtineet nähdä muun muassa mormonitemppelin (kuva vasemmalla) ja tietysti sukututkimuskirjaston.

Puolalainen Justiina

Kävin äskettäin lounaalla yhden puolalaisen elintarviketieteilijän kanssa. Justynan eli suomeksi kai Justiinan. Oli ihan mukava lounas, juteltiin niitä näitä. Justiina oli pari viikkoa sitten todella vaikuttunut, kun kuuli Panun puhuvan puolaa. "Ei voi olla totta, hän puhuu niin hyvin!"

Justiina ehdotti, että lähtisin hänen kanssaan salsakurssille jahka tulen Utahin reissultani. Kuulostaa hauskalta. Liikunta ja tanssi tekee hyvää niin sielulle kuin ruumiille.

Justiinalla on myös jotain projektiyhteistyötä VTT:n kanssa, joten hän saattaa tulla ensi vuonna muutamaksi kuukaudeksi Helsinkiin. Sitten voidaankin salsailla Helsingin yössä.

Eilen olimme puolestaan Panun kanssa lounaalla suomalaisen Aijan kanssa, joka on täällä Cornellissa associate professorina. Aija tutkii hyvin mielenkiintoisia juttuja, kuten innovaatiotoiminnan ja t&k-työn organisointia sekä esimerkiksi langattomien standardien syntyä. Keskustelimmekin siitä, kuinka hyvin kaikki on suomalaisella kännykkäkansalla yhden standardin maassa. Toista se on täällä Yhdysvalloissa, jossa standardeja on useita, mikä tarkoittaa päällekkäisiä ja hyvin reikäisiä verkkoja. "Tolppia nolla, voi sanoa jossain kohdin täällä Ithacassakin".
Tulee mieleen henkeen ja vereen suomalainen Stanley, jonka tapasimme Finger Lakes Finns festareilla, tämä vanhahko mies esitteli meille ylpeänä nokialaistaan. "Ei tämä toimi täällä Spencerissä - eikä myöskään kotikaupungissani Trumansburgissa, mutta jos ajan joskus Ithacan läpi, niin silloin kyllä toimii."

Aijalle kiitos, hän antoi minulle hyviä vinkkejä paikallisesta yrittäjäjärjestöstä.

Amerikan uutisista (siis niistä yleisistä) sen verran, että Wal-Mart (niin se täällä kovin paheksuttu jättimäinen vähittäisketju) on päättänyt myydä 300 eri geneeristä lääkevalmistetta (siis reseptilääkkeet, joita tekee joku muu kuin alkuperäisen lääkkeen keksinyt yhtiö) hintaan neljä dollaria paketti.
Yhdysvallathan on maailman suurin lääkemarkkina ja ah, niin kovin kallis!

“Competition and market forces have been absent from our healthcare system, and that has hurt working families tremendously,” sanoi Wal-Martin toimitusjohtaja H. Lee Scott Jr yhtiön tiedotteessa.

Todellisuudessahan tämä tarkoittaa sitä, että Wal-Mart ei ole mikään altruisti, vaan saa alennuksella myytävistä lääkkeistä oivan sisäänheittotuotteen. Vähän kuin kahvipaketit tai mäyräkoiraoluet meillä. Ehkä se ei olisi aivan niin paha asia päästää lääkkeet meilläkin muuallekin kuin apteekkeihin, vaikkapa edes ne itsehoitotuotteet kuten aspiriinit ja sen sellaiset.

New York Timesin Lou

Tapasin tänään toisen taloustoimittajan, ehkä vähän paremman kuin minä itse. [vähän :-) ].

Kävin kuuntelemassa, kun New York Timesin taloustoimittaja Louis Uchitelle esitelmöi Cornellin ILR Schoolissa. Hän kertoi viimeisimmästä kirjastaan "The Disposable American: Layoffs and Their Consequences".

Uchitelle oli sitä mieltä, että amerikkalaiset ovat hyljänneet ajatuksen työpaikkojen säilymisestä. Kukaan ei nouse kunnolla vastarintaan, vaikka firmat tekevät massiivisia joukkoirtisanomisia.

"Tämä on mennyt liian pitkälle."

Hän oli kirjaansa varten haastatellut monia irtisanottuja, niin pomoja kuin työntekijöitäkin. Hän puhui yleisölle irtisanomisten (ei siis työttömyyden) aiheuttamasta psykologisesta traumasta, irtisanomisten kipeydestä ja itsetunnon menetyksestä. Arvostus ja sen menettäminen oli avainsana.

"Tremendous waste", Louis puhkui.

Louis myönsi, etteivät journalistit ole kovin hyviä keksimään ratkaisuja. (kysymysten asettaminen kai onnistuu paremmin, ainakin toivottavasti?!).
Hän toivoi, että voisimme palata takaisin yhteisölliseen yhteiskuntaan ja vaatia yrityksiä kertomaan tarkasti, kuinka monta irtisanomista vuoden aikana onkaan tullut, mitä vahinkoa siitä on aiheutunut ja säästyikö niiden ansiosta todellakin rahaa. Hän myös vaati valtiota hätiin.

Ainakaan minua Uchitelle ei kovasti yllättänyt. Kyllä minä tiesin, että irtisanomiset eivät ole kiva juttu, eivät työntekijälle eivätkä pomolle. Senkin tiesin, että usein irtisanomisen jälkeen irtisanotut eivät saa yhtä hyvin palkattuja töitä, tai että ulkoistamisen seurauksena voi käydä niin, että palkka pienenee. Tai että vaikka työmarkkinoilta vaaditaan joustoa, niin yksittäinen ihminen harvoin on akrobaatti, kun kuitenkin elää vain kerran.

Louis ihmetteli muun muassa sitä, miksi korkeakoulutetut ihmiset päätyvät lentoemoiksi tai stuerteiksi. Haloo.

Juttelin Uchitellen kanssa lyhykäisesti hänen esityksensä jälkeen. "En koskaan anna ay-liikkeen maksaa majoitustani tai matkojani", mies kehui etiikkaansa.
"Teillä Suomessahan on hyvin, kun valtio auttaa" hän totesi.

No, onhan siinä eroa. Ja eroa lienee myös siinä, että Suomessa (pieni vientimaa) monet joukkoirtisanomiset saavat pontta Kiina-ilmiöstä, kun taas Yhdysvaltojen (suuri kotimarkkina) mass lay-offit ovat Uchitellen mukaan suureksi osin pelkästään kotoperäisiä.

Yhdessä asiassa olen kyllä Uchitellen kanssa samaa mieltä, firmojen kannattaisi joskus todellakin laskea, että kannattiko se irtisanominen sitten lopulta, tai oliko siitä ulkoistamisesta rahanarvoista hyötyä myös sillä vähän pidemmällä perspektiivillä.

Toipilaspäivä

Joskus elämässä tulee takapakkia. Vatsa meni jostain kunnolla sekaisin ja olen ollut tänään enempi tai vähempi toipilaana.

(ei, en uhkarohkeasti syönyt pussitettuja pinaatteja, joista tv:n tädit ja sedät kertoivat, että ne sisältävät e-colia eli kolibakteeria)

Huomenna on varmaankin edessä pyykkäämistä. Olemme lauantaina lähdössä 10 päiväksi Utahiin sukulaisemme luokse.

Videokokeilu

Näe Panun videohaastattelu!

Suomi-sunnuntai

Tänään kävimme Finger Lakes Finnsin syysfestareilla Spencerissä. Eli kyseessä oli Ithacan lähistön amerikansuomalaisten yhdistyksen syyskarkelot. Polkka soi ja arvonnassa pystyi voittamaan Iittalan vaaseja. Kahvin kanssa tarjolla oli etenkin pitkopullaa.

Mukavia ihmisiä - kukaan ei tosin enää juurikaan osannut Suomea. Emme sitä kyllä odottaneetkaan.

Vaimokortti

Hmm... nyt se on virallista. Cornellin yliopisto antoi minulle tänään ID-kortin, jossa lukee "Faculty spouse".

Yliopistokortti on tosi kiva, sillä pääsen sen avulla esimerkiksi ilmaiseksi uimaan Teagle Hallin uima-altaaseen tai voin lainata kirjoja yliopiston kirjastosta.



Kampusvaimoilun esimakua hain eilen virallisesta vaimokerhosta eli Cornell Campus Clubista. Rekisteröitymiskahvit syyskaudelle pidettiin hotelli Clarionissa. Ilmoittauduin kirjallisuuskerhoon, joka kokoontuu maanantai-iltaisin kerran kuussa, joten luettavana on kolme kirjaa tänä aikana, kun olen täällä. Ensimmäinen kirjailta on ensi maanantaina, joten kipaisin hakemassa Diane Ackermanin An Alchemy of Mind -kirjan. Se kertoo aivoista. Jippii.

No, sitähän kirjallisuuspiiriltä haetaankin, että tulisi luettua jotain sellaista, mitä ei muuten lukisi. Ehkä kuitenkin joku Chick Lit -piiri olisi hauskempi?

Vältin liiat Hyacinth Bukeet, kun en mennyt gourmet cooking -kerhoon. Juu, ei mitään Candlelight supperseja täällä.

Tapasin kaksi suomalaisnaista, jotka olivat olleet täällä Ithacassa yli 20 vuotta. Kaisa sai houkuteltua minut rouvien kävelykerhoon. Joka maanantai-aamu kävellään ainakin 5 mailia (8 kilometriä) ja niin, täytyy muistaa, että maasto täällä ei todellakaan ole kuin Etelä-Pohjanmaalla.
Eeva puolestaan kertoi, että hän puolisonsa Yrjön kanssa tuli Ithacaan alunperin vuodeksi. "Niin, ajattelin, ettei se yksi vuosi ole elämästä kovin paljoa".

Niinpä.

Rouvakahvittelun jälkeen lähdin hotellista melko lähellä sijaitsevalle Pyramid -kauppakeskukselle. (suom. huom. kävelin siis muutama sata metriä valtatien reunaa). Oli se taas niin vähemmän kivaa, kun joku mies vihelteli autonikkunasta. Mitä tästä taas opimme? Täällä ei siis tosiaan saa kävellä... ainakaan kadulla.

Jos taas menee Pyramid Mallin kotisivulle, niin oppii, että kauppakeskuskävelyyn sen sijaan oikein kannustetaan:

"Mall Walkers
You can join your friends at Pyramid Mall Ithaca for healthful walking at your own pace in climate-controlled comfort. The mall doors open everyday at 7am. If you follow the black tiles and walk around the entire mall, it's slightly over three-quarters of a mile per lap. "

Onko tämä aivan älytöntä, vai kuvittelenko vain?

Sadetta

Osaapa olla harmaan näköinen päivä. Säätyyppi täällä Ithacassa on hyvin samankaltainen kuin Helsingissä. Nyt kello on täällä noin 12 ja ulkona on lämmintä 13 astetta Celsiusta (56 F). Tämmöiset on näkymät Riikan ikkunasta:

Bussia odottaessa

"Minun pitäisi saada rahakkaampi työpaikka ensi kesäksi, jotta pystyisin maksamaan edes ruokani. Nyt vanhempani maksavat aivan kaiken", murehti nuori opiskelijapoika minulle odottaessamme yhdessä kampukselle ajavaa bussia.

Edelliskesänä hän oli ollut töissä Washington DC:ssä luonnonhistoriallisessa museossa. Kuulemma ihan kiva työpaikka hyönteisosastolla. (en minä vaan ikinä... hämähäkit yäk!).

Sanoin hänelle, että murehtii turhaan. Ostaa sitten joskus vanhempana ja rahakkaampana vaikkapa tuolloin jo eläköityneille vanhemmilleen laivaristeilyn Suomeen.

Kävi ilmi, että tämä opiskelijanuorukainen, kutsutaan häntä nyt vaikka nimeltä Mike (en kysynyt nimeä) poti jonkinlaista väliinputoajaikäluokan angstia.

Miken isä oli töissä johtajana FDA:ssa veriosastolla (USA:n lääke- ja elintarviketurvallisuusviranomainen - juuri se, joka käännyttää Celebrat, Vioxxit markkinoilta ja vaatii Orionilta lisätutkimuksia Simdaxista). "He is responsible for blood", Mike sanoi.

- No se on tärkeää työtä, vakuutin hänelle. "Olet varmaankin ylpeä isästäsi?"

"Hän keksi AIDS-testin." Mike totesi, mutta lisäsi samaan hengenvetoon:

"Kuinka minä voisin ikinä saavuttaa jotain sellaista?"

Niinpä... Voisi taas siteerata DNA-mainosta ja sanoa "elämä on..."

USA:n yliopistoelämässä keskustellaan muuten kovasti siitä, että yliopistot haluaisivat mielellään ottaa opiskelijoiksi vain erittäin varakkaiden vanhempien lapsia. Syy on selvä. Alumnien lahjoitukset tuovat yliopistolle merkittävän määrän rahaa. Istuin eilen esimerkiksi Cornellin Kennedy-hallin isossa auditoriossa ja huomasin, että tuolien käsinojiin oli kirjoitettu lahjoittajien nimiä.

Taidetta ja tunnetta

Panun kanssa lähdettiin perjantaina New Yorkiin. Aamupäivällä kivuttiin Greyhound-bussiin ja iltapäivällä oltiinkin sitten jo Port Authorityssä eli New Yorkin bussiasemalla. Yövyimme pienessä Mayfair-hotellissa Times Squaren lähellä. Huone oli pieni, mutta hiljainen ja siisti.

En ole koskaan aiemmin käynyt Manhattanilla, joten aluksi sitä kai tuijotti koko ajan ylöspäin. "Melko korkeita" ....


Hotellin ympärillä oli kasa Broadway-teattereita, joten ostimme rutkalla alennuksella liput Hairspray-näytökseen. Ihan pirteä juttu, täällä musikaaleissa näytetään osaavan myös laulaa hyvin, toisin kun Suomessa.

Lauantaina lähdimme downtowniin. Ensimmäinen etappi oli Ground Zero.

Tänään onkin 9/11 -terrori-iskusta kulunut viisi vuotta. Aion mennä illemmalla yliopistolle kuuntelemaan aiheeseen liittyvää esitystä. Tv-uutiset ovat tietenkin nyt täynnä terrori-isku -muisteloita. Hesarin pääkirjoitus sunnuntaina tästä aiheesta oli muuten aika napakka. Käänsin sen englanniksi englanninkurssia varten.

Kävimme Wall Streetillä ja myöhemmin Ellis Islandilla. Siellähän oli näin sukututkijana pakko käydä. "Island of hope. Island of tears". Saimme kuulla, että vain noin 2 prosenttia siirtolaisista käännytettiin takaisin Ellis Islandilta. Syynä saattoi olla esim silmä- tai mielisairaus. Tässä kuva hallista, jossa siirtolaiset rekisteröitiin.



Kävimme MoMassa eli nykytaiteen museossa. Hieno!


Kolusimme Chinatownin ja Little Italyn. Illaksi menimme kuuntelemaan jazzia Cornelia Street Cafen alakertaan. Paikka sijaitsi West Villagessa. Tuli mieleen, että teemmekö kaikki New York kliseet? No, emme sentään kivunneet Empire State Buidingin katolle.

Sunnuntaina ehdimme käydä Metropolitanissa ja vähän shoppailemassa. Tässä olisi aika kiva osoite:

New York

Kuten voit nähdä, viikonloppu vierähti New Yorkissa. Pitihän nyt saada kuva Nysen edustalla. Lisää tarinaa matkasta luvassa huomenna, nyt täällä mennään unten maille.

Symposium

Kävimme eilen keskiviikkona Panun kanssa Cornellin uuden rehtorin virkaanastujaisten kunniaksi järjestetyssä symposiumissa.
Pääpuhujaksi oli kutsuttu Robert Kagan, Washington Postin kolumnisti ja bestseller-kirjailija, jolta on lokakuussa tulossa uusi kirja "Dangerous Nation". Puheen ja keskustelun aihe olikin tosiaan Yhdysvaltojen ulkopolitiikka. Muina keskustelijoina olivat Isabel Hull, the John Stambaugh Professor of History ja Peter J. Katzenstein, the W. S. Carpenter Jr. Professor of International Studies.

Tilaisuus oli todella mielenkiintoinen, tuollaista debatointia kuulee harvoin Suomessa. Kagan oli sitä mieltä, että Yhdysvaltojen ulkopolitiikka ei ole viimeisten vuosien aikana muuttunut, vaan se on aina ollut samanlaista.
"There has been more continuity than discontinuity in American foreign policy, even in Iraq"
hän sanoi, ettei tuomitse Amerikkaa, vaikka tietääkin tehdyt virheet ja viat. " Hänen mukaansa hyvä voi olla siitäkin huolimatta, että ei ole viaton. Hän ei usko, että USA:n pitäisi kovasti muuttaa ulkopolitiikkaansa. "We have a critical role to maintain liberalism in the world". Se on hänen mukaansa tärkeämpää kuin esim kv.oikeus.

Hull ja Katzenstein taas arvostelivat Irakin sotaa, uuskonservatiiveja ja oikealle kallellaan olevaa Kagania. Hullin mukaan nyky-USA muistuttaa imperialistista Saksaa ensimmäisen maailmansodan aattona.Kumpikin oli sitä mieltä, että USA on muuttanut radikaalisti ulkopolitiikkansa viime vuosina.

Koko tilaisuuden voit katsoa myös itse ja nähdä kuinka Cornellissa väitellään. Tässä linkki: Webcast

Voit myös arvata, että ketkä esiintyjistä saivat yleisöltä raikuvimmat aplodit.

Lähdemme Panun kanssa viikonlopuksi New Yorkiin.

Hässlinkiä

Istun parhaillaan varaamassa lentoa Syracusesta Utahiin. Ettäpä osaa olla hankalaa. Nämä amerikkalaiset cheaptravel dot comit eivät näytä hyväksyvän suomalaisia luottokortteja, ruotsalaiset luottokortit kyllä kelpaavat. On se maailma ihmeellinen.

Onneksi varaus www.supersaver.com kautta onnistuu vihdoin kivuttomasti. Ihan lyhyt reissu se ei ole, matka Syracusesta (isompi kaupunki lähellä Ithacaa) Salt Lake Cityyn kestää 9 tuntia, jos haluaa päästä kohtuuhinnoin. Välissä on kaksi koneenvaihtoa, toinen Phoenixissa ja toinen, hassua kyllä, Washingtonissa. Että Amerikkaa lennellen ristiin rastiin. Saas nähdä kulkevatko nämä lennot vai myöhästyvätkö. Parempi olla näissä asioissa pessimisti.

Utahin matka alkaa 23. syyskuuta. Siihen on vielä noin kaksi ja puoli viikkoa. Pohdimme Panun kanssa, josko olisi kiva käydä New Yorkissa ennen sitä. Toinen juttu, mitä mietimme, on auto. Palautimme tänään Hertzille vuokra-auton, joka oli meillä viikon vuokrassa. Tulisi aikamoisen hintavaksi vuokrata auto koko loppuajaksi täällä. Kyselimme vähän käytettyjä autoja, mutta niissä on tietysti riskinsä. Myyntikin on sitten hankalaa.
Semmoisiakin diilejä voi tehdä, missä ostaa auton ja autokauppa lupaa ostaa sen tiettyyn hintaan takaisin sovitun ajan jälkeen. Eli tavallaan vuokraa käytetyn auton. Itse pitää tietysti hoitaa vakuutukset ja sen semmoiset. Ehkä sitä voisi miettiä.

Kävin tänään englannin kurssilla. Opettaja oli ihan mukava, mutta voisi se kurssi olla vielä vähän enemmän advanced. Jotain kuitenkin aina oppii.
Siellä oli muutamia meksikolaisia naisia, yksi turkkilainen mies, korealainen, kiinalainen nainen, kaksi japanilaista miestä ja minä. Osa oli tällaisia vaimoilijoita, joiden miehet olivat vierailevina tutkijoina tai PhD opiskelijoina Cornellissa, osa sitten vaan ulkomaalaisia opiskelijoita. Paluumatkalla näin puistossa ihan mielettömiä oravia. Varsinaisia pörröhäntiä. Ne eivät olleet eurooppalaiseen tapaan ruskeita, vaan harmaita. Lisäksi kun tuli kotiin, niin näin roskiksien vieressä maaoravan. Ovat siis aika urbaaneja nämä oravat.

Wc-ongelma hoitui nopeasti tänä aamuna, huoltomieheltä kesti noin minuutti saada asia kuntoon.

Labour day

Maanantainen labour day oli meille nimensä veroinen. Tuli pieniä putkimieshommia kylppärissä. Ongelma on vain se - että labour daynä oikeat putkimiehet viettävät ansaittua vapaapäivää. No, huomenna sitten.

















Päivän huippukohta oli ehdottomasti kävely (no, kiipeily tai hillitön porraskävely kuvaisi tuota 3/4 mailin matkaa ylöspäin paremmin) Buttermilk Fallsilla täällä Ithacassa. Mielettömät putoukset. En ottanut kameraa mukaan, mutta muiden ottamia kuvia löytää Flickristä ja esim. täältä.

Ernesto ja Bob

Sunnuntai 03.09

Lähdimme aamupäivällä Albanyä kohti, joka on New Yorkin osavaltion virallinen pääkaupunki. Ensin kuitenkin kävimme Howes Caven tippukiviluolissa. Albany oli ehkä pienoinen pettymys, Empire Plazan museo ja näkötorni olivat kiinni.

Johtunee ehkä siitä, että maanantaina on vapaapäivä - Labour day eli amerikkalaisten vappu. Tämä viikonloppu on siten tämmöinen puolivirallinen kesänlopetusviikonloppu. Albanyn vanha kaupunginosa oli kuitenkin ihan mukava elämys.

Kävelimme eläväistä Lark Streetiä pitkin ja syömässä yhdessä kadunvarren ravintolassa.


Mietimme kyllä vähän, että kuinkas huonoa seutua tämä oikein on, kun kadulla käveli selkeästi varattomampaa väkeä. Syy lienee kuitenkin siinä, että vain köyhät kävelevät ja kaikki muut ajavat.

Lauantai 2.9.
Hyvien yöunien jälkeen jatkoimme lauantaina matkaa Clintonista Cooperstowniin, joka on amerikkalaisen pesäpallon kotipaikka. Tämä seikka todellakin näkyi kaupungissa joka puolella. Oli Baseball Hall of Famea, erilaisia mailakauppoja ja lippalakkipuoteja. Kahvilatkin oli koristettu jos jonkinlaisilla pesäpalloaiheisilla kuvilla ja rekvisiitalla. Nimensä Cooperstown on saanut James Fenimore Cooperista. (Kirjoittanut mm. Viimeisen Mohikaanin).

Meidän matkamme määränpää ei kuitenkaan ollut se, että saisimme ostaa pesäpallomailan "Riikka is the best" -kaiverruksella, vaan se Cooperstownin historiallinen pesäpallokenttä. Doubleday Field.



Siellä ei silti lauantai-iltana pelattu pesäpalloa, vaan kuunneltiin musiikkia Bob Dylanin malliin. Äijä hääräsi lavalla keybordinsa kanssa ja lauloi narinaäänellään.

Koko sen ajan, kun olemme olleet Panun kanssa täällä jenkkilässä, niin uutiset ovat kertoneet Ernesto-myrskystä. Kuinka myrsky on riepotellut eteläisiä osavaltioita kuten Etelä-Carolinaa. No, Erneston piti tietenkin tulla tänne New Yorkiin lauantaiksi. En tiedä mihin se hävisi, mutta Doubleday Field sai vain hieman sadetta ja muutaman tuulenpuuskan. Suurin osa konsertista oli ihan kuivaa säätä.

Yövyimme motellissa Cooperstownin lähellä.

Perjantai 01.09.
Vietimme alkuosan päivästä Ithacassa ja hankimme muun muassa uudet kännykkäliittymät. Aika kivutonta, tosin esitekartasta näkyi, että ihan joka paikassa ne eivät kyllä toimi - minkä myöhemmin havaitsimme käytännössäkin. Ithacassa kyllä pelittävät.
Iltapäivällä lähdimme PT Cruiserillamme Panun hyvän tuttavan, professori Derek H:n luokse Clintoniin, lähelle Uticaa. Matkaa kertyi runsaat sata mailia pohjoiseen eli noin 160 km. Maaseutu on täällä karjatalousaluetta, eli lehmät eivät täällä todellakaan ole kadonneet minnekään. Vaikka joku Ithacan tyyppinen yliopistokaupunki tai New York City ovat syvästi demokraattien valta-aluetta, niin tämä metsäisen New Yorkin osavaltion maaseutu on varsinaista redneckmaata, "we want our guns", on avolava-dodge ja sheriffiksi pitää äänestää republikaania. Radiosta soikin täällä vain kaikenlainen hillybillymusiikki. Howdy!

Derek ja hänen vaimonsa Carol olivat kutsuneet illaksi muitakin ystäviään. Meillä oli oikein viihtyisää ja perheen Charlie-koiraa rapsuttaessa Jekku-ikäväkin vähän hälveni.


Torstai 31.8.
Kävimme Panun kanssa Cornellin yliopistolla. Hän rekisteröityi ja minä vaimoilin (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin). Panun vierailun isäntä, professori Kevin H. kierrätti meitä myöhemmin ympäri kampusta ja suureksi yllätyksekseni kutsui meidät heti samana iltana illalliselle kotiinsa.


Koska Ithaca on pieni kaupunki, niin suuri yliopisto leimaa sitä aika tavalla. Katukuvassa näkyy lähinnä vain opiskelijoita.
Itse en ehkä ole tajunnutkaan, kuinka ikä ja työ ovat muokanneet omaa habitusta. Tänne ei enää niin vain sulaudutakaan.