Ernesto ja Bob

Sunnuntai 03.09

Lähdimme aamupäivällä Albanyä kohti, joka on New Yorkin osavaltion virallinen pääkaupunki. Ensin kuitenkin kävimme Howes Caven tippukiviluolissa. Albany oli ehkä pienoinen pettymys, Empire Plazan museo ja näkötorni olivat kiinni.

Johtunee ehkä siitä, että maanantaina on vapaapäivä - Labour day eli amerikkalaisten vappu. Tämä viikonloppu on siten tämmöinen puolivirallinen kesänlopetusviikonloppu. Albanyn vanha kaupunginosa oli kuitenkin ihan mukava elämys.

Kävelimme eläväistä Lark Streetiä pitkin ja syömässä yhdessä kadunvarren ravintolassa.


Mietimme kyllä vähän, että kuinkas huonoa seutua tämä oikein on, kun kadulla käveli selkeästi varattomampaa väkeä. Syy lienee kuitenkin siinä, että vain köyhät kävelevät ja kaikki muut ajavat.

Lauantai 2.9.
Hyvien yöunien jälkeen jatkoimme lauantaina matkaa Clintonista Cooperstowniin, joka on amerikkalaisen pesäpallon kotipaikka. Tämä seikka todellakin näkyi kaupungissa joka puolella. Oli Baseball Hall of Famea, erilaisia mailakauppoja ja lippalakkipuoteja. Kahvilatkin oli koristettu jos jonkinlaisilla pesäpalloaiheisilla kuvilla ja rekvisiitalla. Nimensä Cooperstown on saanut James Fenimore Cooperista. (Kirjoittanut mm. Viimeisen Mohikaanin).

Meidän matkamme määränpää ei kuitenkaan ollut se, että saisimme ostaa pesäpallomailan "Riikka is the best" -kaiverruksella, vaan se Cooperstownin historiallinen pesäpallokenttä. Doubleday Field.



Siellä ei silti lauantai-iltana pelattu pesäpalloa, vaan kuunneltiin musiikkia Bob Dylanin malliin. Äijä hääräsi lavalla keybordinsa kanssa ja lauloi narinaäänellään.

Koko sen ajan, kun olemme olleet Panun kanssa täällä jenkkilässä, niin uutiset ovat kertoneet Ernesto-myrskystä. Kuinka myrsky on riepotellut eteläisiä osavaltioita kuten Etelä-Carolinaa. No, Erneston piti tietenkin tulla tänne New Yorkiin lauantaiksi. En tiedä mihin se hävisi, mutta Doubleday Field sai vain hieman sadetta ja muutaman tuulenpuuskan. Suurin osa konsertista oli ihan kuivaa säätä.

Yövyimme motellissa Cooperstownin lähellä.

Perjantai 01.09.
Vietimme alkuosan päivästä Ithacassa ja hankimme muun muassa uudet kännykkäliittymät. Aika kivutonta, tosin esitekartasta näkyi, että ihan joka paikassa ne eivät kyllä toimi - minkä myöhemmin havaitsimme käytännössäkin. Ithacassa kyllä pelittävät.
Iltapäivällä lähdimme PT Cruiserillamme Panun hyvän tuttavan, professori Derek H:n luokse Clintoniin, lähelle Uticaa. Matkaa kertyi runsaat sata mailia pohjoiseen eli noin 160 km. Maaseutu on täällä karjatalousaluetta, eli lehmät eivät täällä todellakaan ole kadonneet minnekään. Vaikka joku Ithacan tyyppinen yliopistokaupunki tai New York City ovat syvästi demokraattien valta-aluetta, niin tämä metsäisen New Yorkin osavaltion maaseutu on varsinaista redneckmaata, "we want our guns", on avolava-dodge ja sheriffiksi pitää äänestää republikaania. Radiosta soikin täällä vain kaikenlainen hillybillymusiikki. Howdy!

Derek ja hänen vaimonsa Carol olivat kutsuneet illaksi muitakin ystäviään. Meillä oli oikein viihtyisää ja perheen Charlie-koiraa rapsuttaessa Jekku-ikäväkin vähän hälveni.


Torstai 31.8.
Kävimme Panun kanssa Cornellin yliopistolla. Hän rekisteröityi ja minä vaimoilin (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin). Panun vierailun isäntä, professori Kevin H. kierrätti meitä myöhemmin ympäri kampusta ja suureksi yllätyksekseni kutsui meidät heti samana iltana illalliselle kotiinsa.


Koska Ithaca on pieni kaupunki, niin suuri yliopisto leimaa sitä aika tavalla. Katukuvassa näkyy lähinnä vain opiskelijoita.
Itse en ehkä ole tajunnutkaan, kuinka ikä ja työ ovat muokanneet omaa habitusta. Tänne ei enää niin vain sulaudutakaan.